Puoliväli

Kun saavuin tänne, koin vähän sellaisen ensimmäisen viikon kriisin. Se 10kk iski lujaa päin näköä - se tuntui niin pitkältä ajalta, pieneltä elämältä. Joka päivä kun heräsin, aattelin, että voiko tämä vieras talo koskaan tuntua kodilta. 

Kaikki entiset vaihtarit neuvoi kovasti, että elä hetkessä ja nauti hyvistä ja huonoista päivistä, koska se aika tulee menemään niin nopeasti ja sitten kauhistelet kun vuosi on lopussa. Ja luulin että totta kai toi on miten mie tuun elämään, mutta sitten sen ekan viikon aikana mun oli jotenkin vähän vaikea ymmärtää, että miten tää aika muka voisi mennä nopeasti. Sitä on vaikea selittää, mutta se tuntui niin oudolta.

Kun purkasin laukkua ekana päivänä, aattelin koko ajan, että "jätän nämä minigrip pussit tähän lipastoon niin kun lähden kotiin niin ne on sitten siinä valmiina", kunnes tajusin että pikkusen on ehkä aikaa siihen lähtöön, että ehkä voin ostaa uudet minigrip-pussit siihen mennessä, haha. Naureskelin vähän itseäni, tuntui että en yhtään ymmärtänyt tätä mun tilannetta. Vaikka tottakai tiesin  että sen 10kk täällä vietän ja olin siihen valmis, se konkretisoitui ihan toisella tavalla kun olin oikeasti täällä.

On ihan kauheaa ja outoa ja vähän hienoakin sanoa, että olen nyt puolessa välissä. 5kk takana, 5 edessä. Sen ekan viikon jälkeen tää mun pieni "aikakriisi" helpottui ja tajusin, että halusin olla täällä ja kokea ne kaikki 10 kuukautta. Ja heti kun yksi kuukausi oli takana, olin jo samaa mieltä kuin ne ex-vaihtarit. Aika on mennyt niin paljon nopeammin kuin osasin kuvitella. Tammikuu tuntui olevan ikuisuuksien päässä joskus lokakuussa, ja nyt se on täällä. Täällä ollessa on tota aikaa tullut mietittyä tosi paljon, ja oon tajunnut kyllä että ei se 10kk ole todellakaan mikään ikuisuus. Se on vain 10 kuukautta. Ja ne päivät ja viikot rullaa eteenpäin niin nopeasti, että onhan se hullua. Onhan tietenkin välillä päiviä, että tuntuu että ne ei ikinä lopu, mutta aina kun kuukausi vaihtuu, tuntuu että "minnehän toikin nyt vilahti".

Tämä puoliväli, eli vaihtarin keski-iän kriisi, on tuonut myös vähän paineita. Uutena vuotena tuli paljon pohdittua tota, että elänkö mie nyt varmasti ihan täysillä ja käytänkö jokaisen päivän hyväksi. Se vähän ahdisti ja ekaa kertaa mietin, oonko oikeasti hyvä vaihtari vai hengailenko täällä vaan niin kun mun aika ei koskaan loppuisi. Koska vaikka ehkä vaikea uskoa, en hyppää täällä joka päivä benjihyppyä tai rakastu ensisilmäyksellä amerikkalaisiin komistuksiin, vaan elän ihan normaalia elämää, niin kuin Suomessakin. On mulla välillä päiviä, että kun tuun kotiin uinnista, istun mun puhelimella loput mun illasta koska oon niin väsynyt etten jaksa tehdä muutakaan. Pitäskö mun tehdä näin? No ei varmaan. Mutta sain taas kerran viisauden sanoja mun vaihdossa olleelta ystävältä Annilta ja tajusin että se täysillä eläminen on loppujen lopuksi sitä tavallistakin elämää ja että ne ei-niin-tapahtumarikkaat päivätkin ovat osa sitä kokemusta. Ja loppujen lopuksi ne arjen pienet ilot on ne asiat joita muistelee lämmöllä jälkikäteen.

Nää 5kk ovat olleet jokainen upeita, ja ootan innolla että mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Elän päivä kerrallaan, olivat ne sitten hyviä tai vähän vähemmän hyviä päiviä. Muille vaihtareille terveiset: we will do this, and we will win!

- Aino

Hawaiian Christmas

Meidän reissu oli kyllä aika huippu. Enpä olisi viime jouluna uskonut, että seuraavana vuonna jouluaatto sujuisi Havaijin aalloissa surffaillen, hehe. Ensin suunnattiin siis O'ahuun, Honoluluun, jossa vietettiin neljä päivää. Haikattiin Diamond Head- kraatterilla, käytiin Pearl Harborissa ja vaan nautittiin lämmöstä ja merestä. Hostit halusivat myös sunnuntaina käydä paikallisessa mormonikirkossa, ja samana päivänä ajettiin myös Havaijin mormonitemppeliä katsomaan - ja täytyy myöntää, että aika hienohan se oli.

Yksi päivä vietettiin Polynesian Cultural Centerissä, mikä on siis tällainen manmade- kulttuurikeskus, jossa voi tutustua Polynesian saarten alkuperäiskansojen (Hawaii, Tahiti, Tonga, Samoa, Fiji, Aotearoa) kulttuureihin. Mun mielestä tää kuulosti ihan niin turistijutulta ku voi olla, mutta päivän jälkeen olin positiivisesti yllättynyt. Oli ihan tosi mielenkiintoista nähdä näiden kulttuurien tansseja, lauluja, esityksiä, kieltä ja tapoja, varsinkin kun mulla ei hirveästi mitään tietoa näistä kulttuureista aiemmin ollut. Päästiin myös kunnon Havaijilaiseen Luauun, joka oli tällainen havaijilaisen ruoan fiesta erilaisten esityksien kera. 

Olin liian innoissani tästä kookoksesta.

Sitten: 

Maui oli aivan ihana saari! Maui ei ole ihan yhtä kaupungistunut kuin O'ahu, ja turistejakin tuntui olevan hippusen vähemmän. Käytiin veljen kanssa kokeilemassa surffausta, mikä nyt varmaan näytti tosi huvittavalta mutta hauskaa oli! Eikä edes niin vaikeaa kun kuvittelin. Ja mitä ootinkin innolla - käytiin dadin kanssa scubadiving! Oli aivan upeaa, yks reissun parhaimmista kokemuksista. Ei nähty oikeestaan edes mitään ihmeempiä veden alla, mutta se veden alainen maailma oli vain jotain millaista en ollut koskaan kokenut. Kaikki oli rauhallista ja huokui sellaista luonnon kauneutta. Okei nyt menee tunteiluksi mutta joo... suosittelen ihan hirveästi että kokeilisitte! Ei se ole yhtään niin pelottavaa miltä se kuulostaa, haha.

Tehtiin myös roadtrip Hanaan, eli ajettiin rannikkoa pitkin kaiken maailman sademetsäfiilinkien läpi tällaiseen kansallispuistoon, jossa sitten käveltiin sellaiselle järkyttävän isolle vesiputoukselle. Nähtiin myös black sand beaches, eli uimarannat jossa hiekka on ihan mustaa. Kaikkialla ja joka suunnassa oli niin ihania maisemia, että sydän pakahtui. Tekisin mitä vaan, että pääsisin näkemään jotain yhtä kaunista vielä joskus.

Ei-niin-kaunis näkymä...

Bamboo forest

Piti ottaa kuva mun rootbeer floatista, koska vaikka aina isoon ääneen kauhistelen rootbeerin makua kaikille, niin tää olikin ihan hyvää... Siis ihan samaa juomaa mutta sekaan oli tiputettu vaniljajäätelöpallo. Niin outoa mutta niin hyvää!

Walking on oreo crumbs. 

Ja lauantaina tapahtui jotain tosi isoa mulle. Syy miksi nyt kuulostaa niin dramaattiselta on se, että mun hupsu unelma kauan aikaa on ollut nähdä valas. Oon aina vaan aatellut sitä sellaisena tosi kaukaisena haaveena, ja sitte kun huomasin sellaisen esitteen whale watching- reissuista, tajusin että nyt on mun viimeinen mahdollisuus varmaan moneen vuoteen toteuttaa tämä haave. Ehotin sitten perheelle spontaanisti että jos lähettäisiin whale watching yhdessä, ja minä maksaisin kaikille. Noh, kukaan ei oikeen innostunut, mutta koska olin niin innoissani, niin he antoivat mun mennä yksin. 

Kun sitten hyppäsin pienen veneen kyytiin kiikarit kaulassa, ei ollut odotukset kauhean korkealla, mutta aattelin että miksikäs ei. 

Suunnattiin merelle ja pian alkoikin horisontissa näkyä vesisuihkuja. Kun päästiin lähemmäs, yhtäkkiä sellainen valtava eläin hyppää sieltä vedestä ja katoa läiskähtäen yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Olin ihan äimistynyt, haha! Valaat oli tosi paljon pinnassa ja näin paljon enemmän mitä olin ees uskaltanu toivoa. Opaskin sanoi, että paras reissu koko päivänä ja että varsinkin vedestä hyppääminen on tosi harvinaista. Anteeksi tää pitkä hehkutus tästä jos ei kiinnostanut, mutta mulle tämä oli toteutunut haave, jonka tuun muistamaan vielä pitkään

Yritä bongata pyrstö 

Ihan sitä amerikkalaista joulua en siis tänä vuonna päässyt kokemaan, mutta ei se mitään. Jouluahan alettiin täällä juhlia jo marraskuun alussa ja kuusi tuli sisälle ja koristeltiin heti thanksgivingin jälkeen marraskuun vikoina päivinä (mitä ihmettä), että kyllä sitä joulua sai kattella siinä aikansa... 

Joulu täällä oli hieman ristiriitainen. Tavallaan se oli tosi materialistinen, kuten kuvitella saattaa, ja kaiken maailman krääsää myytiin joulun nimikkeen alla ja joulukoristeiden kanssa mentiin ihan överiksi monessa kodissa. Käsisaippua ja vessanraikastinkin oli monessa paikassa päivitetty jouluisiksi. Radio ja televisio pursui joululahjamainoksia; lahjat saa paljon huomiota täällä, mutta niin ne mun mielestä saa myös Suomessa. Kaiken tämän ohella, varsinkin kirkossa, painostettiin kovasti joulun oikeaa merkitystä ja puitiin Jeesuksen syntymää ja elämää ja "hänen parasta lahjaansa meille". Kirkossa meille annettiin monta service-projektia, eli erilaisia vapaaehtoistyötehtäviä, ja kannustettiin avuliaisuuteen ja epäitsekkyyteen niin että melkein ahisti ja tunsin itseni huonoksi ihmiseksi hahaha. Koulussa lahjoitettiin nalleja liikenneonnettomuuksiin joutuneille lapsille ja vaatteita vaatekeräykseen. Eli täällä on kolikon kummatkin puolet näkyvillä; joulu on materialistinen juhla joillekin, mutta nää näkee vaivaa, että sillä olisi jokin muukin merkitys.

Sanotaan, että joulu on vaihtarin rankinta aikaa. Vähän jännäsin mitä tuleman pitää, mutta toi reissu taisi pelastaa mut. Tuolla ei tuntunut yhtään joululta, koska siellä ei ollut oikeastaan mitään mikä olisi muistuttanut Suomesta ja suomalaisesta jouluperinteestä. Ja muutenkin kun oli niin paljon tehtävää, en ees ehtiny haikailla suomen perään, vaikka äitille ja isille skypetinkin joulupäivänä. Täytyy tosin myöntää, että olin kyllä jo aiemmin parit kyyneleet vieräyttänyt suomalaisia joululauluja kuunnellessa ja suomesta lähetettyjä joululahjoja avatessa, haha. Kiitos vielä hirveästi kaikille jotka muisti jouluna tavalla tai toisella, lämmitti mieltä kovasti. <3

Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman.

Hyvää uutta vuotta 2016!

- Aino