maanantai 10. elokuuta 2015

1 päivä jäljellä


Multa on tässä viimeisen puolen vuoden aikana kysytty jo aika monta kertaa, että "jännittääkö?". Yllättäen tämä kauhean yksinkertaiselta kuulostava kysymys on kuitenkin sellainen, johon mun on ollut vähän hassua vastata. En vieläkään oikein tiedä mitä sanoisin. Joo? No ehkä vähän, ei pahemmin, mutta toisaalta en oo ennen tehny mitään jännempää että miten sen nyt ottaa hehheh.

Täällä oli yksi kaunis sumuinen kesäyö
Silloin, kun puhelimen päivälaskuri näytti 40 päivää, mietin aina millaista on kun jäljellä on 10 päivää, tai alle. Nyt kello on yli kahdentoista, ja mun laskuri näyttää yhtä päivää. Ja mietin yhä että miltä musta nyt tuntuu - enkä osaa oikein vastata. Tavallaan musta tuntuu aivan samalta kuin sillon kun laskurissa oli 40 tai 23 tai 15 päivää jäljellä. Olen innoissani ja hieman hämmentynyt ja juu, jännittää kyllä. Mutta se jännitys on enemmän sellaista lähtemisen ja uuden odotusta, seikkailuntuntua. Se on sellaista hyvää jännitystä - ja se on aivan ihanaa, koska olen saanut tämän vaihtoprosessin aikana tuntea myös sitä ei-niin-kivaa jännitystä, trust me.


Vaikka tätä on nyt vuosi odotettu ja jokaisen tutun kanssa juteltu ja aina tämä "Ainon vaihto" on sellainen tuttujen näkemisen vakioaihe, tuntuu siltä että nyt tämä lähtö kuitenkin tuli niin nopeasti. Se juoksi vähän vastaan. Ei, en ole vieläkään ymmärtänyt ihan että vietän tässä parhaillani viimeistä iltaa kotona, ennen kuin huomenna lennetään perheen kanssa yöksi Helsinkiin. Ja jos totta puhutaan, en ole kummemmin edes yrittänyt ymmärtää. Musta on ollut kiva että oon saanut olla viimeisetkin päivät kepeissä tunnelmissa ja rennosti, tiedän että tulen pian takaisin ja kaikki nämä rakkaat ihanat ihmiset ja paikat ovat täällä myös ensi vuonna.

Lähden nyt tosi hyvillä fiiliksillä, kaikki on niin avoinna vielä. Kaikki hyvät ja huonot kokemukset ja päivät ovat vielä kokematta, ja aion selvitä niistä kaikista. Yllätykset, vastoinkäymiset, ilot ja surut ja uudet mahdollisuudet odottavat, ja ensimmäistä kertaa tunnen olevani kutakuinkin valmis.

"Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi."
- Tuutikki



 - Aino




2 kommenttia:

  1. Hyvvää reissua ja älä joudu vaikeuksiin (eli älä jää kiinni)! Ihana ku päätit kirjotella, itte en ois ikinä nui reipas, nauroin täällä jo nyt pissat housuissa että jatka ihmeessä kirjotteluja! :) (pientä kateutta havaittavissa..) be a man! Pussmuss haleja! <3
    ~saana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Saana! :* Kiitos<3 Koitan jaksaa päivitellä :)

      Poista