Prom ja muita huhtikuun muistoja

Viime postauksessa sanoin, että aion tehdä huhtikuusta tosi kivan. Se onkin ollut yksi parhaista kuukausista täällä. Ei siksi että se olisi ollut helppo - siihen sisältyi muutama hyvä itku ja takaisku ja pettymys ja vaikea tilanne ja mukavasti stressiä, mutta saman verran naurua, onnellisuutta, ystäviä, unohtumattomia hetkiä ja itsensä ylittämistä. Se oli sellainen "this is what it feels to be alive"- kuukausi. Ylä- ja alamäkiä, ihan niin kuin pitääkin. 

Prom, se tunnettu high school -vuoden kohokohta, tuli ja meni. Mulla ei ollut mitenkään erityisiä odotuksia, kun olin jo ollut muissa koulun tansseissa ja tiesin että tämä tulisi olemaan aika samanlainen. Kyseessä oli boys' ask, eli poikien vuoro kysyä paria, mutta mua ei kysytty joten menin sitten mun Italialaisen vaihtarikaverin ja hänen ystäväporukkansa kanssa.  

Otettiin kuvia ihanan vihreässä International Peace Gardens- puistossa Salt Lake Cityssä ja käytiin syömässä Olive Gardenissa, "italialaisessa" ravintolassa - tästä seurasi hauskoja kommentteja  kun mukana oli tämä ruokakriittinen italialainen haha.

Itse tanssi oli aivan hauska, tanssittiin villisti mitä erilaisimpiin lauluihin haha, koulun tanssit ei tunne termiä "diskomusiikki". :D Meillä ei ollut after promia, eli mitään aktiviteettia promin jälkeen, eikä porukallakaan jaksettu lähteä minnekään, joten menin tyytyväisenä nukkumaan yhdeltätoista haha.

'

Täällä on niin kaunista.

Päätin joskus ennen vuodenvaihdetta osallistua jokavuotiseen French fair -tapahtumaan mun ranskan luokan kanssa. Se on sellainen opiskelijoiden kokoontuminen missä kaikki puhuu ranskaa keskenään ja on ranskaan liittyviä aktiviteettejä ja erilaisia kilpailuja. Kuulin että mun yksi puolituttu ystävä kokosi porukkaa musiikkiesitykseen, jossa laulettaisiin ranskaksi. Jotenkin päädyin sitten sooloistiksi kahden muun tytön kanssa, hah hah. Vähän kyllä jännitti ranskaksi lauleskella mutta voittohan me sitten loppujen lopuksi vietiin! Oli tosi hauska päivä ja erilainen kokemus.

Pääsiäisenä me hengailtiin ihan vaan kotosalla, paitsi että hostit yllätti kun ehdottivat että lähdettäisiin yhdessä hiihtämään! Olin niin innoissani; se fiilis kun pääsi taas ladulle oli niin ihana, tuli niin Suomi-fiilis haha. Piti siis ajaa reilu tunti vuorille että oli tarpeeksi lunta, ei ihan meidän pihalla enää tällaisia kinoksia. Hosteille se oli eka kerta hiihtosuksien päällä, ja mom siinä pari kertaa kaatuikin, mutta dad kyllä oppi tosi nopeasti. Hostit myös piilottivat meille 17-vuotiaille lapsille munia takapihalle, ja pääsin mun ensimmäiseen easter egg huntiin haha! 

Särkee mun sydämen ajatella että en näe näitä maisemia enää kauaa.

Hän on niin ihana!

Näiden suku täällä on maailman ihanin, mut on otettu mukaan osaksi sukua niin lämmöllä ja rakkaudella. Mun hostserkku sanoi viimeksi kuin nähtiin, "Unohdin hetkeksi että oot vaihto-oppilas, tuntui ihan että olisit vain yksi meistä sisaruksista." <3 

Seuraavaksi postauksen random-osio:

Mun veli sai viimein sen Mission Callin, eli kutsun sen lähetykseen. Ihmisiä tuli varmaan ainakin sata  meidän taloon katsomaan kun hän avasi sen kirjekuoren... ja lähtö tuli Argentiinaan, Buenos Airesiin! 

Tämän kuvan pointti oli, että tapasin tuona iltana yhden ihanan tytön, joka muutti tänne kolme vuotta sitten Japanista. Siinä jutellessa katoin hänen paitaa vähän tarkemmin ja kappas - muumilaaksohan se siinä! :D VIELÄ RUOTSIKSI! Olin riemusta soikea ja tyttöraasulla kesti hetki tajuta mistä mie puhuin, mutta sitten se ymmärsi ja jakoi innostukseni. Selvisi ettei hän edes tiennyt että se on suomalainen(ja vähän ruotsalainen) juttu, mitäh?

Äiti ja isi lähetti tällaisen ihanuuden! 

Ja täydellisesti juuri mun taitotasoa - lisää vain vesi ja paista. XD Onnistuin silti melkein pilaamaan sen...

Suurin osa meni muihin suihin mutta palan tai kaksi sain maistettua ja ah, hyväähän se oli. Perhekin tykkäsi ihan okei, jee!

Ainoan kanssa on parhainta lähteä vuorille piknikille. Löydetään aina oudoimmat taukopaikat haha.

Pari viimeviikkoa ovat kuluneet kiireisissä meiningeissä kouluprojektien ja promien ja track-meettien ja kaiken muun kanssa. Mietin tulevaa viikkoa ja huomasin, ettei mulla oikeastaan ole mitään suunnitelmia. Viikonloppuna mennään ehkä Ainoan kanssa taas retkeilemään mutta sekin riippuu ihan säästä. Ihanaa joskus myös niin, ettei tiedä, mitä huomenna tapahtuu. 

Huhtikuu on samalla tuntunut hirveän pitkältä kuukaudelta, mutta toisaalta on ihan hullua että viikon päästä se on ohi. Tänään on jäljellä 34 päivää että äiti ja isi on täällä! En muista oonko täällä maininnut, mutta he ovat siis tulossa tänne toukokuun loppupuolella vähän ihmettelemään ennen kuin lennetään yhdessä Suomeen. 34 kuulostaa niin lyhyeltä, en pysty käsittämään että pian ihan oikeasti pääsen halaamaan heitä. <3 

Toinen asia mitä en pysty ymmärtämään on mun kotiinpaluu. Ihan niin kuin Suomessa lähdön lähestyessä olen kai todennut, että paras coping-mekanismi on vain koko asian ajattelemisen välttäminen. Kohtaan sen sitten kun aika tulee, mutta nyt tuntuu hyvältä vaan elää arkea ihan normaalisti ja nauttia. Ei se sureminen tai innostuminen auta mitään näin etukäteen. 

- Aino

"Wabi-Sabi (japanese)

a way of living that focuses on finding beauty within the imperfections of life and accepting peacefully the natural cycle of growth and decay."